Maanrakennuskaivot maatalouteen

Monipuolinen kattaus erityyppisiä maanrakennuskaivoja

Maatalouden putkituksissa kaivotarpeet vaihtelevat työmaakohteen mukaan. Yleisimmin tarvittavia kaivoja ovat erilaiset peltoputkituksissa tarvittavat maanrakennuskaivot, kuten välppäkaivo, niskakaivo tai tarkastuskaivo. Maatalouden putkituksiin liittyvä kaivotarve voi liittyä myös lietteiden johtamiseen, jolloin kaivoa saatetaan tarvita esimerkiksi lietekuilussa.

Useimmissa tapauksissa kaivot valmistetaan työmaakohtaisesti räätälöitynä. Tämä ei kuitenkaan vaikuta toimitusaikaan pidentävästi. Pitkälle hiottu tilaus-tuotanto-toimitus –prosessimme pitää huolen siitä, että jokainen työmaa saa maanrakennuskaivot ajallaan eikä työ keskeydy missään vaiheessa. Mikäli tällaiselle erikoismalliselle maanrakennuskaivolle on tarvetta, kannattaa hahmotella kuva kaivosta ja lähettää se myyntiimme, niin laskemme sille hinnan. Aina kannattaa kysyä!

Välppäkaivot

Välppäkaivoja käytetään maatalouden peltoputkituksissa. Kaivot asennetaan putkitettavan osuuden alkupäähän ja varustellaan RST-välppäritilällä, joka ehkäisee ylimääräisen kiinteän aineksen (esim. oljet, puu jne.) pääsyn putkistoon. Verrattuna tilanteeseen, jossa putken imupää olisi täysin avoin, välppäkaivo ehkäisee putken tukkeutumista tehokkaasti.

Välppäkaivot varustellaan usein myös kansivälpällä. Tällainen valurautainen kupu-ritiläkansi auttaa tilanteissa, joissa rankkasateen vuoksi ojaan pääsee suuri määrä kiintoainesta tukkien sivuvälpän. Tällöin veden pinnan noustessa, vedellä on pääsy sisälle putkistoon kannen kautta, jolloin pahempi veden nousu estetään. Välppäkaivo on varustettu sakkapesällä (hiekkapesä). Kaivot valmistetaan tilaajan määrittelemän koon, korkeuden ja varustelun mukaisesti.

Esimerkkejä valmistettavista kokoluokista:

VLP 560
VLP 560

Sadevesikaivot (SVK)

Sadevesikaivot ovat ritiläkannellisia ja sakkapesällä (hiekkapesä) varustettuja maanrakennuskaivoja. Niiden tehtävänä on kerätä sade- ja sulamisvesiä ja ohjata ne edelleen sadevesiviemäriin. Tarkoitukseensa mitoitettu sadevesikaivo varmistaa veden poistumisen sille tarkoitettuun paikkaan. Kaivot valmistetaan tilaajan määrittelemän koon, korkeuden ja varustelun mukaisesti. Halkaisijoissa on valittavissa useita eri kokoja.

Esimerkkejä valmistettavista kokoluokista:

SVK 400/315
SVK 400/315
PVK 560/500
SVK 560/500
SVK 560/500, pallopohja, 300L
SVK 560/500, pallopohja, 300L
SVK 860/500
SVK 860/500
SVK 1000/500
SVK 1000/500
SVK 1600/500
SVK 1600/500

Sadeveden tarkastuskaivot (SVTK)

Sadeveden tarkastuskaivot ovat umpikannellisia maanrakennuskaivoja. Niitä asennetaan sadevesilinjoihin esim. linjojen risteyskohtiin sekä pitkille putkivedoille. Tarvittaessa ne varustellaan sakkapesällä (hiekkapesä). Kaivot valmistetaan tilaajan määrittelemän koon, korkeuden ja varustelun mukaisesti. Halkaisijoissa on valittavissa useita eri kokoja.

Esimerkkejä valmistettavista kokoluokista:

SVTK 400/315
SVTK 400/315
SVTK 560/315
SVTK 560/315
SVTK 560/500
SVTK 560/500
SVTK 860/500
SVTK 1000/500
SVTK 1000/500
SVTK 1000/500
SVTK 1600/500
SVTK 1600/500

Jäteveden tarkastuskaivot (JVTK)

Jäteveden tarkastuskaivot ovat umpikannellisia maanrakennuskaivoja, joita käytetään jätevesiviemäreiden tarkastuskaivoina esim. linjojen risteyskohdissa sekä pitkissä putkivedoissa. Pääasiassa kaivot valmistetaan valmiilla tehdastekoisella pohjaosalla, jossa on kolme valmista tuloyhdettä ja yksi poistoyhde. Yleisimmät pohjaosan putkiyhteiden koot ovat Ø 110 / 160 / 200 mm. Saatavana on myös muita yhdekokoja. Ylimääräiset, käyttämättä jäävät yhteet tukitaan helposti tulpan avulla. Pohjalla on tukkeutumista ehkäisevä kouru. Tarvittaessa kaivot voidaan valmistaa myös räätälöidysti vain halutuilla yhteillä (ilman valmista pohjaosaa). Kaivojen korkeudet valmistetaan tilaajan haluamalla tavalla. Halkaisijoissa on valittavissa useita eri kokoja .

Esimerkkejä valmistettavista kokoluokista:

JVTK 200/160
JVTK 200/160
JVTK 400/315
JVTK 400/315
JVTK 560/500
JVTK 560/500

Perusvesikaivot (PVK)

Perusvesikaivot ovat umpikannellisia maanrakennuskaivoja. Niitä asennetaan sadevesilinjoissa paikkoihin, joissa halutaan estää veden takaisinvirtaus. Yleisimmin tällainen tilanne tulee vastaan liitettäessä salaojaputkisto muuhun hulevesijärjestelmään ja mahdollisessa tulvatilanteessa pitää estää veden pääsy takaisin salaojaputkistoon. Kaivot varustellaan padotusventtiileillä, joista yleisin versio on pallopadotusventtiili. Saatavana on myös vaakapadotus- ja läppäventtiileitä, jos pallopadotuksen vaatimaa korkeuseroa ei ole mahdollista toteuttaa. Perusvesikaivo on varustettu sakkapesällä (hiekkapesä). Kaivot valmistetaan tilaajan määrittelemän koon, korkeuden ja varustelun mukaisesti. Halkaisijoissa on valittavissa useita eri kokoja.

Esimerkkejä valmistettavista kokoluokista:

PVK 400/315
PVK 400/315
PVK 560/500
PVK 560/500