Materiaalia suunnittelijoille

 

Muoviteollisuus ry:n julkaisema opas jäteveden käsittelystä suunnittelijoille ja urakoitsijoille

Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (jatkossa asetus tai jätevesiasetus) tuli voimaan vuoden 2004 alusta. Asetusta on tulkittu hyvin monella eri tavalla ja tämä on vaikeuttanut alan ammattilaisten, kuten suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden työtä.

Muoviteollisuus ry:n puhdistamotyöryhmä on toteuttanut tämän oppaan, jossa käydään läpi asetuksen toimeenpanon kannalta keskeisiä asioita sekä eri toimijoiden vastuita. Oppaan tarkoituksena on tukea ja helpottaa alalla toimivien ammattilaisten työtä vuoden 2013 loppuun päättyvän siirtymäajan puitteissa.

Oppaan kirjoittamiseen on osallistunut Muoviteollisuus ry:n putkijaoston puhdistamotyöryhmä: Juha Kainulainen; Oy KWH Pipe Ab, Kari Kohtala; Jita Oy, Aulis Nikkola; Muoviteollisuus ry, Jaana Suur-Askola; Uponor Suomi Oy, Niila Tast; Uponor Suomi Oy, Nina Tyni; Oy KWH Pipe Ab ja Alpo Vainionpää; Pipelife Finland Oy / Propipe Oy.

Merkittävän työn oppaan osalta ovat tehneet ulkopuolisina asiantuntijoina ja kirjoittajina toimineet Markus Tuukkanen, joka aiemmin toimi Suomen Vesiensuojeluyhdistysten liiton jätevesikouluttajana sekä Jenni Lehto Oy KWH Pipe Ab:n ympäristötekniikasta ja Tanja Hyttinen Uponor Suomi Oy:stä.

Oheisesta linkistä pääset lukemaan oppaan. (Pdf 2,7 Mt)

 

Tyyppikuvat

Voit ladata tyyppikuvia dwg-muodossa. Kuvat avautuvat dwg -muodossa suoraan Autocad -ohjelmalla. Kuvat ovat vain luku -muodossa, joten voidaksesi tehdä muutoksia niihin, tulee Sinun tallentaa ne ensin omalle koneellesi. (Uusittu 12.5.2010) Kuvat on mahdollista saada myös postitse cd-levyllä.

(Tiedostot voit tallentaa klikkaamalla hiiren oikealla painikkeella ja valitsemalla valikosta käsky "tallenna".)

Mikäli et omista AutoCad -ohjelmaa, löytyvät kuvat myös pdf-muotoisina (Adobe Acrobat).

 


Suunnittelijoita varten on tehty myös Sako-laskuri, jolla voit kätevästi laskea asiakkaille kustannusarviot. Saat cd:n, jolta myös laskuri löytyy, ilmoittamalla yhteystietosi esim. soittamalla tehtaallemme (03) 4756 100 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@jita.fi .

 

Maasuodatinhiekan testaukseen valmistettua putkikoetarvikepakettia on nyt mahdollista saada myös kauttamme. Paketin hinta on 40 euroa (sis. alv 23%) + postikulut.

 

 

JÄLLEENMYYJÄT

Tuoteluettelo 2009

Tulosta tästä uusin tuoteluettelomme, josta näet mm. sakopakkaustemme sisällöt. Muita esitteitämme voit tilata: info@jita.fi tai 03-4756100 tai tulostaa alla olevasta listasta.

 
Avaa luettelo (pdf)

 

Avainlippu

Jita Oy:n jätevesituotteet ovat oikeutettuja avainlippumerkin käyttöön, merkkinä kotimaisesta tuotteesta. Käyttämällä Jita -tuotteita tuet kotimaista työllisyyttä ja teollisuutta. Säiliöillämme on 10 vuoden materiaali- ja valmistusvirhetakuu.